Viimeksi kun tänne kirjoittelin oli itku herkässä. Kyllä se vieläkin aika-ajoin tulee. En ole kerennyt tai ehkä oikein osannut tänne kirjoitella vielä mitään tätä aikaisemmin, kun me Rommelin kanssa tehtiin niitä tavallisia asioita joista ei ehkä mitään kerrottavaa ole. Talven aikana kisattiin kaksissa kisoissa ja Rompula teki molemmista tuplanollat. Saatiin siis kasaan myös MM-karsintanollat, mutta ne karkelot jätettiin pois. Sitten Rommel sai virtsakiviä ja ne jouduttiin leikkaamaan. Onneksi ne huomattiin ja saatiin koira kuntoon. Nyt ollaan tiukalla ruokavaliolla ja se tuntuu ihan olevan hyvä. Maistuu ja onneksi käy myös palkkana. Samalla Rommel kastroitiin. Siitä toivuttua pääsimme toukokuussa oman seuran kisoihin jossa tarjolla olisi ollut neljä rataa. 2x agilityrata ja 2x hyppyrata. Me ei oikein noita hyppiksiä harrasteta niin kaksi rataa riitti meille.
Ensimmäinen oli ihan kauhea räpellys. Tungin itse liikaa kepeille ja siitä virhe. Sitten pakka levisi ja hyllytettiin. Plussaa hyvät kontaktit! Toisella radalla oli ihan hassuja kulmia ja minä puoli minuuttia ennen radan tutustumisen loppua hoksasin että hei, olen harjoitellut tämän ihan väärin :) Noh, onneksi ei lähdetty ihan ekana ja olin jo nähnyt kun medit menivät niin pystyin vielä sen opettelemaan hyvin ennen lähtöä. Ehkä se suurin jännitys meni siihen ja tehtiin puhdas rata. Vähän varmistelin kepeille ja vikalle putkelle, mutta hyvin meni! En uskaltanut jäädä katsomaan tuloksia vaan lähdettiin jäähdyttelemään ja sitten kun tulin pois seurakaveri tuli onnittelemaan! Itku siinä tuli . Tätä on odotettu, Rommelista tuli AVA. Tunneskaala kävi ilosta-helpotukseen. Työ vihdoin palkittiin. Se ei ole todellakaan ollut helppoa eikä sen ole pitänytkään olla. Ikinä se ei ollut varmaa, mutta pieni mahdollisuus oli olemassa.
Nyt pääsi koira varhaiseläkkeelle. Kävimme kesällä SM kisoissa ja se oli ihan huippua jälleen. Saimme edustaa seuraamme joukkuekisassa, mutta harmiksi joukkueemme jäi ilman tulosta. Sunnuntaina oli yksilökisat ja karsintarata käytiin vesilammikossa. Mutta se ei haitannut menoa. Mentiin niin kovaa kuin päästiin ja puhdas rata saatiin. Pari sekunttia tuli yliaikaa ja aika pitkään saatiin odottaa että päästiinkö 50 koirakon joukkoon. Finaaliin ei päästy, mutta sekään ei haitannut. Se oli parasta mitä me ollaan hyppiksellä tehty. Seuraavaksi pidettiinkin lomaa. Käytiin elokuussa piirinmestaruuskisoissa ja noh, oma liikkuminen oli jo sen verran hankalaa että ei sieltä tulosta tullut. Nimittäin tämä minun maha alkaa olla jo tiellä. Eli me ollaan ehkä nyt meidän uramme parhaat suoritukset tehty ja hömpötellään omaksi iloksi ryhmätreeneissä ja pidetään kuntoa yllä ettei ihan rapistuta.
Jospa sitten seuraavaksi alkaisi katsomaan ja miettimään sitä kaveria Rompulalle ja kasvattamaan uutta käppänävaliota :)
