Viikonloppu meni kuinkas muutenkaan kuin koiraharrastuksissa. Juu, muuttopuuhia pitäis myös mutta kun näitä kisoja on tähän toukokuuhun ihan mukavasti tulossa niin ehkä joudun vain nopsaan tavarat laatikoihin muuttoon tällä kertaa :)
Lauantaina oli nollajahdit omalla seuralla ja me juostiin kolme rataa. Radat olivat ekaa lukuunottamatta hyvin sujuvat ja tuloksina kotiin tuomiseksi oli 10, 5 ja 0 jossa sijoituttiin 2. ja saimme ensimmäisen Sertin kolmosista. Enää kaksi jotta Rommel olisi agilityvalio. Haaveita pitää olla :) Tuplanollakin oli lähellä, ilman pientä PUTKEN ohitusta. Voitteko kuvitella? Rommel meni putken suusta hieman ohi. Viisi nollaa meillä on nyt kasassa. Se tupla on vaikea, mutta tässä kisakalenteria katsastelin että kisoja ois tarjolla. Koittaisimmeko nyt kunnolla niitä haalia kun vauhtia on vai unohdammeko ne karkelot kokonaan..Toisaalta kiinnostaisi, mutta toisaalta tiedän että kaikki tämä arki, muutto yms, vie voimia. Jaksaako sitä vielä käydä viikonloput kisaamassa. Hauska olisi pikkuisen kanssa kisata. Asennetta löytyy tällä hetkellä.
Sitten päästäänkin sunnuntain koulutukseen. Kouluttajana eilinen tuomari Seppo Savikko. Seppo oli tehnyt sangen kinkkisen radan. Jo alku oli sellainen, että kiire tulee ja yhdessä nurkassa pyöriteltiin oikein kunnolla. Seppo oli viemässä meidän sertiä jo pois kun kosahti :) Koulutus sinänsä oli hyvä, mutta sangen ahdistava tunne siitä jäi, kun tuntui että siitä paljon puhutusta pisteestä johon tulisi katsoa radalla edetessä, jotta näkee sekä koiran että seuraavat esteet, on taas minulla kadoksissa. Tästä ollaan puhuttu niin ACE:lla kuin nyt täälläkin. Olen miettinyt että johtuuko se mun silmälaisesta vai mikä siinä mättää..Tietenkin oma tyyli on selkäytimessä ja sen rikkominen vaatii toistoja ja toistoja. Helpot radat siis kehiin ja niissä sitä kait voi harjoitella. Aiheena oli myös tasapaino joka on tärkeä osa ohjaamisessa. Se meni meillä nyt vähän ohi. Keskityimme rytmin ja yhteisen harmonia löytymiseen.. Huomasin myös, että Rommel yritti parhaansa mukaan rauhoitella minua kun oma pää prosessoi koko ajan. Se ei pysynyt lähdössä mikä ei ole ollenkaan sen tyyppistä touhua. Kisapäivänäkin oli vaikea saada se istumaan, mikä on minusta yksi merkki siitä, että se aistii mun jännittämisen. Ei sekään ihan tajunnut mitä haettiin ku jouduttiin toistelemaan samaa juttua aika monta kertaa. Alkoi usko jo loppua kesken. Mutta tämän asia kun mietin ja treenaan rauhassa niin jospa se siitä taas!
Videoita ja kuvia tulossa piakkoin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti